Moottori­pyöräily

Kerhon jäseniä yhdistää palava innostus moottoripyöräilyyn ja meitä on kaikenikäisiä. Keskeisinä tavoitteina on kohottaa moottoripyöräharrastuksen arvostusta ja edistää moottoripyöräilylle myönteistä liikennekulttuuria. Koska kerhon jäsenet työskentelevät hyvin monilla erilaisilla toimialoilla, mahdollisuudet positiivisen motoristi-kulttuurin eteenpäinviemiseksi ovat hyvät – myös kerhotoiminnan ulkopuolella.

Kerho toimii aktiivisesti ja erilaisia tapahtumia on ajokauden aikana runsaasti. Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat mm. keväinen ajokoulutus, kesän ulkomaan- tai kotimaanmatka. Lisäksi tarjolla on ilta- ja  päiväajeluja mitä moninaisempiin kohteisiin esim. historiallisiin kohteisiin, museoihin, näyttelyihin tai  eri alojen yrityksiin.

Kuten tunnettua, moottoreiden ”pärähtäessä” käyntiin ihmisen iästä  katoaa helposti parikymmentä vuotta. Näitä ”pärähdyksiä” on todella monenlaisia, sillä ammattikirjon lisäksi myös jäsenten pyöräkirjo on laaja, mukana on leppoisia customeita, enduroita, ärhäköitä sport-pyöriä ja kaikkia siltä väliltä. Kerhotapahtumissa moottoreiden sinfonia onkin melkoista, kun mitä upeimmat äänet täyttävät ilman. Ajon aikana unohtuu varmasti kaikki muu ja luonnon tuoksut täyttävät kaikki aistit. Irtaantuminen arjesta on lähes täydellistä! Hienon harrastuksen tekee vielä upeammaksi hyvä ajoseura ja Lappeenrannan Kerho Oy jäsenyys.

Yhteenkuuluvuuden tunne on vahva!

Yhteystiedot

Matti Purhonen
Puh. +358 400 499621
mpmatti.purhonen@gmail.com